19th Ave New York, NY 95822, USA

Where there is love and inspiration…

Just don’t give up trying to do what you really want to do. Where there is love and inspiration, I don’t think you can go wrong”, lausui yli puoli vuosisataa sitten amerikkalainen Ella Fitzgerald, laulun ylipapitar ja jazzin kuningatar. Hänen ajatelmansa on ollut pelastusrenkaani aina, kun uskoni intuition voimaan on ollut hauras tai rohkeus toimia sen mukaan heikko. Sen avulla uskalsin hypätä myös työlääksi haukuttuun valokuvaajakoulutukseen päivätyöni ohessa syksyllä 2018.

Tämä blogini on syntynyt alkujaan valokuvausopintojeni päiväkirjaksi, mutta hyvin äkkiä huomasin, etten muista kirjoittaa edes joka viikko. Moni facebook-kuviani tykännyt ja blogiani seurannut kuitenkin kiitteli, että heistä on mukavaa lukea tarinoita kuvien takana, joten jatkoin sinnikkäästi naputtelemista ammattitutkintoon saakka: opiskelusta valokuvaajaksi Lappiassa, etä- ja viikkotehtävistä, ammattitutkintonäytöistä ja opintovapaastakin. Vaikka vain kerran kuukaudessa.

Kyselin vielä erikseen keväällä 2020, että mitä facebook-kaverini haluaisivat tietää opinnoistani. Sainkin vastauksena muutaman mielenkiintoisen kysymyksen, joihin lupasin paneutua paremmalla ajalla kattavammin. Olkoon ne sytykkeenä tälle postaukselle.

Työn ohessa opiskelu – mitä se sinulle oli? 

Opiskelin valokuvausta monimuoto-opiskeluna. Se tarkoittaa sitä, että opiskeluni muodostui niin kuukausittaisista lähiopetuspäivistä Torniossa kuin itseopiskelusta ja etätehtävistä kotona. Suurin ero päivätoteutuksen ja monimuotoisen opiskelun välillä on se, että monimuoto-opiskelijalla on lähiopetusta vain muutamina päivinä kuukaudessa, kun päiväopetuksessa koululla ollaan joka päivä.

Meidän lähiopetuspäivämme alkoivat perjantaisin iltapäivällä ja loppuivat puolen päivän jälkeen sunnuntaina. Perjantaisin kävimme läpi edellisellä lähiopetusjaksolla annettujen etätehtävien kuvasarjat ja niiden palautteet. Lauantaina ja sunnuntaina ohjelmassa oli yleensä teorialuentoja, kuvaussimulaatioita ja -demoja sekä valokuvausharjoituksia palautteineen.

Viikonloput olivat kokonaisuudessaan rankkoja. Varsinkin lauantaipäivät puristivat emännästä mehut – päivät alkoivat aamulla jo ysiltä ja vapaalle pääsimme harvoin ennen kahdeksaa illalla. Sen jälkeen käsittelimme yleensä lauantain iltapäivän kuvausharjoitusten kuvia.

Tykkäsin monimuoto-opiskelusta ja silloisessa elämäntilanteessa se oli minulle ainoa oikea tapa opiskella. Halusin oppia uutta ja kehittää itseäni ammatissani – suorittaa ammattitutkinnon valokuvauksessa luopumatta kuitenkaan päivätyöstäni ja säännöllisistä tuloista. Valokuvaus oli ollut intohimoni ja rakas harrastukseni yli kahdenkymmenen vuoden ajan ja pystyin tekemään siitä monimuoto-opiskelun keinoin itselleni myös uuden ammatin.

Miten koit opiskelun työn ohessa?

Monimuoto-opiskelussa ajankäytön ja aikatauluttamisen hallinta on ensiarvoisen tärkeää. Pitää luoda itselleen selkeä viikkoaikataulu, jota noudattaa, sillä lähiopetusjaksojen etätehtävien kuvaaminen on suuressa roolissa. “Vain tekemällä oppii” pätee valokuvauksessakin. Oppiminen on siis käytännössä täysin omalla vastuulla.

Alussa treenasimme kuvaamista myös vapaaehtoisilla viikkotehtävillä. Koin sen välillä rankaksikin, mutta olin niin innoissani uuden oppimisesta ja teoria-asioiden jalkauttamisesta käytäntöön, että kuvasin kaikki tehtävät ihan apinanraivolla parin päivän sisään tehtävänannosta. Viikoittain vaihtuva kuvaustehtävä toi ideoimiseen, outside-the-box -ajatteluun ja itse kuvaamiseen uudenlaista rutiinia ja kuvaaminen kävi koko ajan helpommaksi ja helpommaksi. Tiiviistä aikatauluista johtuen jouduin kuitenkin laittamaan yhden rakkaimmista harrastuksistani telakalle melkein vuodeksi, koska aika ei vain riittänyt kaikkeen. Ilman kunnon motivaatiota opiskelu valokuvaajaksi olisi alussa ollut varmasti rankempaa kuin se olikaan.

Alunperin ajattelin, että hoidan opiskelun helposti työn ohessa, mutta ensimmäisen (ja samalla viimeisen) motivaatiorotkon jälkeen kesällä 2019 aloin miettimään, että voisiko minulla olla rahkeita pitää muutama kuukausi opintovapaata ja keskittyä vain ja ainoastaan opiskeluun sekä näyttötehtävien kuvaamiseen. En ole aikuisiällä juurikaan huilannut työnteosta, joten opintovapaa houkutteli kovasti.

Olin opintovapaalla helmikuun alusta huhtikuun loppuun keväällä 2020. Opintovapaani tavoitteen saavutin 24.4., kun viimeinen näyttötehtäväni meni näyttöraadissa läpi ja minusta leivottiin ammattivalokuvaaja.

Olen monta kertaa miettinyt, että millaiseksi opintojeni loppuaika olisi muodostunut, jos en olisi ollut opintovapaalla. Olisinko väsynyt tiuhaan kuvaamiseen? Olisinko polttanut kynttilääni molemmista päistä? Kuvasin lopussa viikon aikana jopa 3-4 tuote- tai mainoskuvasarjaa. Aloitin kuvaamisen klo 8 aamulla ja lopetin klo 16 iltapäivällä. Jos olisin ollut samanaikaisesti töissä, olisin ensin tehnyt normaalin 8 tunnin työpäivän toimistolla ja sen jälkeen tullut kotiin kuvaamaan. Olisin väsynyt pitkiin päiviin ja siitä olisivat lopulta kärsineet niin työni kuin opiskelunikin. Inhoaisinko kuvankäsittelyä jatkuvan kuvaamisen takia? Tuotekuvat tulee viimeistellä niin, että niissä ei ole pölyhiukkastakaan.

Vastaus kaikkiin kysymyksiini olisi todennäköisesti ollut “kyllä”.

Millaisista kokonaisuuksista opinnot koostuvat ja kauanko opinnot kestävät?

Media-alan ammattitutkinto valokuvauksen koulutusalalla monimuoto-opiskeluna kestää noin 1,5 vuotta. Opinnot koostuvat kaikille media-alan opinnoille pakollisista yhteisistä tutkinnon osista, kuten media-alan toimintaympäristön tunteminen (esim. valokuvaajana toimiminen, lainsäädäntö, käytänteet, sopimukset jne.) ja valokuvauksen tuotantoprosessien hallitseminen (esim. kuvaus- ja valaisutekniikat, digitaalinen työnkulku, kuvankäsittelytekniikat, hinnoittelu jne.) sekä valinnaisista tutkinnon osista. Kuvankäsittely on määritelty monessa oppilaitoksessa valinnaiseksi tutkinnon osaksi, mutta meille se oli kuitenkin pakollinen, ainoa valittavissa oleva “valinnainen”.

Media-alan ammattitutkinnossa valokuvaajaksi opiskeleva valitsee vielä lopuksi tutkintonäyttöjensä suuntautumisvaihtoehdon. Valittavanamme oli Lappiassa kuvajournalististen kuvien toteuttaminen, henkilökuvien toteuttaminen sekä mainos- ja tuotekuvien toteuttaminen. Minä erikoistuin jälkimmäiseen, eli annoin ammattitutkintonäyttöni mainos- ja tuotekuvauksessa.

Miten koit toisella paikkakunnalla opiskelun?

Naureskelin monta kertaa opintojeni aikana, että lähden viettämään Tornioon “minä-viikonloppua”. Eli minulle Tornio-viikonloppu oli tavallaan minilomaa – pääsin lähiopetusjaksoilla irti normaaleista, arkisista kotikuvioista ja sain keskittyä kolmen päivän ajan vain opiskeluun ja valokuvaamiseen.

Tornio-viikonloput olivat minulle suorastaan luksusta, kun ei tarvinnut pitkän opiskelupäivän ohessa hoitaa kotitöitä: laittaa astioita koneeseen, pyykätä, luututa koiran oksennusta lattialta tai herätä ulkoiluttamaan koiralaumaa paukkupakkaseen. Koulun asuntola oli minilomieni rauhallinen tukikohta liki parikymmentä kertaa puolentoista vuoden aikana.

Olin Torniossa oman valokuvaajaelämäni ja lähiopetusviikonloppujeni Masterchef.

Kuva: Tiina Orbinski, MEVA18

Millaisilla laitteilla pärjää – mitä pitäisi hankkia ennen opiskelua?

Valokuvausopinnoissa pärjää ihan tavallisilla edistyneen harrastajan tai ammattilaisen valokuvauskalustolla. Hyvälaatuinen digijärjestelmäkamera ja siihen muutama sopiva objektiivi (esim. laajakulma- tai yleiszoom ja telezoom) sujahtavat ensimmäisenä opiskelijan kamerareppuun. Tavallinen käsisalama, jonka voi laukaista myös kameran vierestä sekä sille pari valonmuokkainta (esim. heijastava varjo, pieni softbox adaptereineen) tulevat heti toisena. Kameralle ja salamalle olisi hyvä olla olemassa myös omat jalustansa. Näillä pärjää jo hyvin pitkälle.

Omassa aloituskokoonpanossani olivat mukana
• Canon EOS 6D -järjestelmäkamera
• Sigma EF 24-105 f4 -yleiszoomobjektiivi
• Canon EF 70-200 f2.8 USM -telezoomobjektiivi
• Yongnuo Speedlite -käsisalama + salamalähetin + heijastava varjo
• Manfrotto -kamerajalusta ja salamalle jokin halpisjalka

Miten paljon teit hankintoja omaan kuvauskalustoon opiskelujen aikana ja näitkö ne pakollisiksi hankinnoiksi?

“Nälkä kasvaa syödessä” sanotaan. En edes uskalla ynnätä, paljonko minulla meni rahaa opintojeni aikana valokuvaustarvikkeisiin ja kalustoon: valoihin, taustakartonkeihin, jalustoihin, softboxeihin, varjoihin, heijastimiin…sitä, tätä ja tuota. Voisin vannoa, että nelinumeroisen summan verran – helposti – vaikka en ostanutkaan mitään hirveän kallista, kuten objektiiveja.

Mikään näistä hankinnoista ei ollut pakollinen, mutta helpottivat opiskelua ja etätehtävien tekemistä suunnattomasti. Tuotekuvauksessa tarpeellisen macro-objektiivin sain lainaan ystävältäni.

Harrastaja- ja ammattivalokuvaajien kohtauspaikkana toimii monella paikkakunnalla sen aktiivinen kamerakerho. Kajaanin Kamerakerhon kerhotila sijaitsee ihan kaupungin keskustassa ja kerholaisten käytössä on täysinvarustellun pimiön lisäksi pieni studio valoineen. Studiossa on tällä hetkellä yksi taustakangas ja kaksi pienikokoista studiovaloa softboxeineen. Olisin voinut hoitaa studioetätehtäväni kerholla, mutta koin näyttöjenkin kannalta parhaimmaksi, jos minulla olisi itselläni pienet valot ja liikuteltava studio kotona. Pikkustudio rakentui lopulta piharakennukseemme.  Pystyin inspiraation iskiessä kuvaamaan vaikka keskellä yötä tai aloittamaan aikaisin aamulla ennen kukonlaulua.

Ihan ensimmäisiä hankintojani oli käytettynä ostetut Elinchromen pienitehoiset D-Lite RX One -studiovalot sekä muuta studiotilpehööriä heijastimista diffuusoreihin. Näiden avulla hoidin ammattitutkintonäyttöihin vaaditut kuvasarjat finaaliin. Järeämpiä valoja en tarvinnut kuvauksiini missään vaiheessa.

Mitkä olivat itsellesi vaikeimpia/haastavia kokonaisuuksia?

Vaikka olen sosiaalinen ihminen, eikä minulla ole koskaan ollut vaikeuksia tutustua uusiin ihmisiin, koin vaikeimmiksi valokuvaustehtäviksi niin sanotut kontaktiharjoitukset. Niissä kuvataan muun muassa kadulla kohdattuja ventovieraita tai iltakahvitilanne tuikituntemattoman kodissa.

Minua ei jännitä ihmisen kohtaaminen, päin vastoin – mutta ahdistuin ihmisen omalle reviirille tunkeutumisesta. Tämä oli vain henkilökohtainen tuntemus, sillä yleensä ihmiset suhtautuivat minuun ystävällisesti ja heittäytyivät mukaan kuvaukseen ja kuvattaviksi. Ahdistuin siis suotta.

Tämä oli minun epämukavuusalueeni, enkä koe sitä mukavaksi vieläkään. Olen helpottanut omaa oloani ajattelemalla olevani jossain roolissa. Silloin, kun toiminnallani on jokin tarkoitus, on ihmisen pysäyttäminen kadulla kuvattavaksi henkisesti helpompaa. On jotenkin hyväksyttävämpää häiritä ihmistä ja sanoa kuvaavansa “kansalaisopiston valokuvauskurssin kevätnäyttelyä” varten kuin omaksi huvikseen. Make any sense? En tietenkään huijaa ketään, mutta tämä näin esimerkkinä.

Muuttuiko oma näkemys valokuvauksessa tai innostuitko jostain tietysti kuvaustavasta/genrestä, josta et olisi itse ensin uskonut tykkääväsi kovasti?

Olin tutustunut studiokuvaukseen Kaukametsän opiston valokuvauskursseilla, mutta en osannut kuvata studiovaloilla. En osannut kasata yksinkertaista kuvaussetupia valoineen, taustoineen ja heijastimineen. En ymmärtänyt valojen tehoja, osannut valita kuhunkin tuotekuvaukseen oikeanlaista valonmuokkainta tai säätää kameran asetuksia. Tuotteiden, esineiden kuvaaminen studiovaloilla oli minulle ihan ydinfysiikkaan ja tähtitieteeseen rinnastettava asia. En pitänyt siitä, koska en hallinnut sitä.

Näin jälkikäteen kun katselen Lappian opiskelijahaun ennakkotehtävääni “Itsellesi tärkeä tuote”, minua lähinnä naurattaa – ja vähän hävettääkin. Tuotteeni on sinällään ihan hyvin valaistu. Tuotteessa on muotoa sekä valojen ja varjojen vaihtelua. Tuotteen metalli- ja muovipinnoilla on kauniit kiillot. Tuotekuvat on viimeistelty ja niistä on poistettu kaikki pölyhiukkaset sekä roskat. Mutta kuvissa on aivan järjettömän ruma pihtivalo rumine varjoineen.

Mitä minä sitten kuvasin? Valkoisen Applen Magic Mousen valkoisella taustalla, kahden valkoisen ledin valossa. White on white on white! Ehkä valintaraati armahti minut yltiöoptimisesta yrityksestä ja hyväksyi minut säälistä koulutukseen mukaan? En ole halunnut julkaista ennakkotehtävien kuvia koskaan missään.

Yksi lähiopetusviikonloppu Torniossa muutti kaiken. Rakastuin studiokuvaukseen. Mitä enemmän kuvasin, sen enemmän kietouduin tuotekuvauksen pauloihin. Koin lopulta olevani omimmillani teknisessä kuvaamisessa. Tykkäsin näperrellä valojen ja valaisujen parissa. Hioa viimeiseen saakka lasipullon tai metallin kiiltoa kuvassa.

Tämä studiohulluus otti ison askeleen eteenpäin, kun pääsin kuvaamaan ensimmäisen kerran ihmistä studiossa. Tajusin, että valo on kuin maalarin maali. Valaisulla ihmiselle voidaan luoda vaikka kokonaan uusi persoonallisuus – valolla maalata kohteen yksityiskohtia esiin tai varjoilla piilottaa asioita.

Kuvaan ystäviäni ja perhettäni studiossa melkein kuukausittain ihan vain harjoitellakseni jotain uutta valaisutyyliä tai kokeillakseni omaa versiotani jostain netissä nähdystä kuvasta. Suurimmat esikuvani ja inspiraationi lähteetkin ovat niitä valokuvaajia, jotka rakastavat kertoa kuvattavan tarinaa haluamallaan tavalla – valaisun keinoin.

Privacy Preferences
When you visit our website, it may store information through your browser from specific services, usually in form of cookies. Here you can change your privacy preferences. Please note that blocking some types of cookies may impact your experience on our website and the services we offer.