Etätehtävä “Mielenkiintoinen henkilökuva”

Toukokuun lähiopetusviikonlopun teeman mukaisesti etätehtävänämme oli kuvata mielenkiintoinen henkilö joko studiossa tai miljöössä valaisten. Eikä luonnonvalon käyttökään kiellettyä ollut. Ja niinkuin aiemminkin, ei yksi kuva opettajalle riittäisi, vaan tarvittaisiin 3-5 kuvan yhtenäinen sarja. Haasteellista – toisaalta yhden onnistuneen kuvan voi saada flaksillakin, mutta useampi kuva vaatii jo vähän tekemistä, joten sarjavaatimus on hyvin ymmärrettävissä.

Kyselin lähiopetusviikonlopun jälkeen facessa omalla sivullani, että tuntisiko joku kavereistani jonkun mielenkiintoisen henkilön kuvattavaksi. Henkilön, jolla on tarina kerrottavana. Tarinan ilman sanoja. Sainkin muutaman yhteydenoton ja vedin tuumauslätsää tiukemmin päähän.

Kunnes Mese kilahti. Ystäväni lähetti viestiä. Löytyisi kaljua ja arpea, keho täynnä tarinaa. Klup. Kuvauksesta tulisi henkisesti rankka, enkä ollut ollenkaan varma, että uskallanko yrittää kuvata häntä. Miten osaisin kertoa hänen tarinansa kuvilla? Tai osaisinko? Onnistuessani kuvasarjasta voisi tulla puhutteleva.

Kiireinen kevät varasti kaiken vapaa-ajan toukokuun loppupuoliskolla. Joskus syksyn kuvaushöyryissäni olin ilmoittanut itseni Kaukametsän maisema- ja kasvikuvauskurssille ja moneen otteeseen se harmitti, kun tuntui, etten pysty antamaan sille itsestäni tarpeeksi. Toukokuu on myös perinteisesti ollut koiranäyttelykauden aloituskuukausi – olisin koiraharrastuksessa mukana nenänpäätä myöten joka viikonloppu. Miten saisimme mahtumaan kalenteriin yhteisen kuvauspäivän tai kaksi? Aaaaargh!

Riskillä jätimme studiokuvausviikonlopun viime tippaan. Suunnitelmana oli kuvata ystävääni toukokuun viimeisenä lauantaina Kajaanin kamerakerhon studiolla ja sunnuntain studiovuoron varasin ihan vain varulta, jos en saisi käyttökelpoisia ruutuja lauantaina. Tehtävien palautus olisi keskiviikkona, vain neljä päivää kuvauksen jälkeen. Kaikki tai ei mitään! Onneksi on se viime tippa.

Suunnittelin kuvaavani ystäväni yhdellä päävalolla (60 cm softbox) ja taustan valaisin toisella samanlaisella (reflector + honeycomb). Varjopuolta avasi päävaloa vastapäätä asetettu styroksista tehty iso “heijastin”. Taustakankaissa ja -kartongeissa ei ollut paljon valinnanvaraa. Harmaa kangas, valkoinen ja pinkki kartonki. Kuvasin harmaata taustaa vasten. Kangas oli ryppyinen, kaikki siihen syntyneet painaumat, vekit ja tahrat näkyivät selkeästi kuvissa, ja meinasin menettää järkeni editissä.

Toivottavasti kuvat puhuvat puolestaan – en avaa kuvauksesta tämän enempää. Kiitos mallille rohkeudesta ja heittäytymisestä! Niinkuin toinen ystäväni sanoi artikkelikuvan nähtyään, että hän ei osaa nyt sanoa, että kumpi onnistui paremmin: kuvaaja vaiko kuvattava. Minä voin. Malli on upea nainen, joka luki ajatuksiani. Olen suuresti kiitollinen tästä mahdollisuudesta <3 Oli huikeaa. Yhtään kyyneltä studiossa ei vuodatettu, vaikka päivä oli väsyttävä niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Veikkaan, että seuraava henkilökuvaussessioni on jo helpompi. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että vaihdoin kamerarunkoa vajaa viikko aiemmin, ja uusi kamera on uusi kamera – namiskat ja nappulat väärillä kohdilla. Vanha luottorunkoni oli jo pakattu laatikkoon uutta omistajaansa varten. Palvele hyvin! Uusi kamera otti kuitenkin paikkansa mun valokuvauskalustosta niiiiiiiin suvereenisti…

Kuvat julkaistu kuvattavan luvalla <3

Jaa postaus